Keväisen luonnon ujo vihreys on väriterapiaa parhaimmillaan


Kävelin metsässä koiran kanssa. Koko viikonlopun on ollut harmaata ja tihkusadetta. Joka paikka on edelleen lumen peitossa tai loskaa ja lätäköitä. Vain metsän suojaisemmilla paikoilla ja aurinkoisilla rinteillä pilkistää muutamia mustikanvarpuja tai sammalpeitteisiä kiviä.

Loikkiessani metsässä mättäältä toiselle huomasin yhdellä kumpareella ihanaa vihreyttä. Kaivoin tietysti kännykän taskusta. Ajatukseni oli ottaa kuva, jonka jakaisin somessa tekstillä ”Vähän vihreyttä harmaaseen viikonloppuun”.

Mökillä tarkastelin kuvaa tarkemmin. Siinä torvijäkälät uhmaavat yhdessä talvea hehkuvan vihreinä. Muutamassa pikarissa loistaa pyöreä vesipisara. Vähän harmitti, etten ollut tarkastellut kuvaa jo metsässä. Olisin niin kovin halunnut vesipisaroista lähikuvia, mutta nyt kuvan tarkkuus ei riittänyt. Seuraavalla kerralla täytyy olla huolellisempi.

Elimistö kaipaa vihreää

Pitkän talven jälkeen tuntuu, että koko ihminen on viritetty vihreän aaltopituudelle.

  • Luonnossa katse etsii ensimmäisiä vihertäviä lupauksia keväästä. 
  • Ikkunalaudan kansoittavat vihreät taimet. 
  • Lautasellekin päätyy entistä enemmän vihreää.

Onkohan keväinen vihreän kaipuu evoluution keino saada ihmiset täyttämään talven aikana huvenneet vitamiinivarastot?

Keväistä väriterapiaa

Minusta luonnon vihreys on kauneimmillaan lehtien puhjetessa puihin ja pensaisiin. Silloin on nähtävissä vihreän koko väriskaala: aivan hennon vihreästä tummiin ja voimakkaisiin. Kesän edetessä värit voimistuvat ja vihreys tasaantuu.

Keväisen luonnon ujo vihreys on väriterapiaa parhaimmillaan.

  • Se rauhoitta mielen ja laskee pulssia.
  • Se on varma merkki kesästä ja luo usko tulevaan. 

Ei kommentteja