Miten rintasyövästä pitäisi puhua?


Miten sairaudestani pitäisi puhua? Mitä väliä sillä on, sanonko:

  • Minulla on rintasyöpä,
  • Minulla oli rintasyöpä,
  • Minulta hoidettiin rintasyöpä tai
  • Rinnassani oli syöpäkasvain

Sinulle sillä tuskin on mitään väliä. Minulle tämä on hyvin kriittinen kysymys.

Se määrittelee minun elämäni. Menneisyyteni, tulevaisuuteni ja tämän päiväni.

Rintasyöpää seurataan viisi vuotta

Rintasyöpäpotilaille annetaan terveenpaperit tavallisimmin viiden puhtaan vuoden jälkeen. Eli viisi vuotta siitä, kun paikallisesti todettu rintasyöpä on hoidettu. Eikä vuosikontrolleissa ole tullut yllätyksiä.

Tai tuskin mitään konkreettisia papereita annetaan. Mutta sen jälkeen vuosittaiset kontrollit loppuvat.
Tavallisimmin vuosikontrollissa kuvataan vain rinnat ja kainalot mahdollisen uusimisen löytämiseksi. Koko kehoa ei kuvata eikä mahdollista leviämistä etsitä aktiivisesti. Yhteiskunnan kannalta tämä on kustannustehokasta ja järkevää.

Yksilön kannalta tämä on vain ahdistavaa. Ainakin minulle oli. Ja on kyllä edelleenkin.
Rinnasta löytyvää uutta kasvainta enemmän pelkään leviämistä muualle kehoon. Se kun toisi elämään aivan uuden käsikirjoituksen.

Rintasyövän leviäminen luokitellaan parantumattomaksi taudiksi. Uusien hoitojen myötä levinnyttä rintasyöpää sairastava voi elää monta hyvää vuotta. Perussairautta ei kuitenkaan pystytä nykytietämyksen mukaan enää parantamaan.

Ajanmyötä pelkopeikko on helpompi pitää kurissa ja nuhteessa

Alkuun diagnoosi valtasi koko aivokemian. Elämä räjähti pirstaleiksi. Ei ollut mitään mihin tarttua. Aurinkoiset päivät olivat ohi. Oli vain Syöpä.

Tai en minä kyllä silloinkaan suostunut sanomaan, että minulla oli rintasyöpä. Minulle se tarkoitti sitä levinnyttä, parantumatonta sairautta. Minun rinnastani oli löydetty rintasyöpää. Syöpäkasvain.

Ensimmäisen puolivuotta tilanne oli mielessä joka päivä. Sytostaattihoidon aikana konkreettisesti joka askeleella. Vain välillä saatoin hätkähtää siihen, että olin unohtanut asian hetkeksi.

Silloin kävin ensimmäistä kertaa Siskopäivässä. Muistan jutelleeni omaa syöpätaivaltaan hieman pidemmälle ehtineiden siskojen kanssa. Kysyin, että tuleeko elämässä vielä hetkiä, ettei muista tätä p**kaa.

Ymmärtäväisesti hymyille minulle vakuutettiin, että kyllä tulee. Heillä se ei enää ollut joka päivä mielessä. Saattoi mennä pitkiäkin aikoja, etteivät mietteet pulpunneet pintaan.

Kyllä kokeneemmat kollegat olivat oikeassa! Nyt maailman romahduksesta on reilut kaksi vuotta. Voi mennä useita päiviä, ettei iso-S käy mielessä.

Arvet ja kolotukset muistuttavat itsestään päivittäin. Mutta pyrin aktiivisesti väistelemään syvempiä ajatuksia. En mieti läpikäymääni. En aktiivisesti pelkää tulevaisuutta. Tai siis tulevaisuudettomuutta.

Myönnän, että kyllä ne pelot edelleen mielensopukoista löytyvät. Varmaan löytyvät hamaan loppuun asti. Kaiken maailman kolotuksissa ja tuntemuksissa ensimmäisenä mieleen tulee, että nyt se sitten on levinnyt. Vuosikontrolli aiheuttaa kunnon paniikin.

Kuitenkin ikävät ajatukset on helpompi pitää kurissa ja nuhteessa.

Minulta hoidettiin rintasyöpä

Eli onko parempi sanoa:

  • Minulla on rintasyöpä
  • Minulla oli rintasyöpä
  • Minulta hoidettiin rintasyöpä
  • Rinnassani oli syöpäkasvain

Minä sanon, että minulta hoidettiin rintasyöpä. Minulla oli syöpä kasvain rinnassa. Itselleni tällä on suuri merkitys.

Näillä sanoilla vakuutan itselleni, että juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin. Tulevaisuutta on tyhmää murehtia liikaa. Sillä vain pilaa tämän hetken iloiset ja aurinkoiset päivät.

Ei kommentteja