Rintasyöpää ehkäisevä ruokavalio



  • Prosessoitu ja kuumennettu ruoka aiheuttaa syöpää.
  • Kaikki eläinperäiset ruoat ovat myrkkyä.
  • Maito ja gluteeni ovat kaiken pahan takana.
  • Sokeri pitää jättää pois kokonaan, koska se on syöpäsolujen polttoainetta.

Näitä väitteitähän riittää. Vaan taitavat olla lööperiä kaikki.

Olen kokemusasiantuntija – ravitsemusasiantuntijoista arvostetuin

Pidän itseäni jonkin asteisena ravitsemusasiantuntijana. Yli 40 vuoden ajan olen syönyt keskimäärin viisi kertaa päivässä. Eli harjoituskertoja on takana ainakin 73.000. Aika vakuuttavaa, eikö totta?

Sen lisäksi, että olen muistanut syödä lähes joka päivä, olen suorittanut muutaman yliopistotutkinnon aiheesta. Mutta niillähän ei ole nykymaailmassa paljon painoarvoa. Paljon enemmän taitaa painaa se, että olen toiminut Perhe Oy:n ravitsemusasiantuntijana 25 vuotta. Kyllä siinä ajassa on oppinut yhtä ja toista.

Joskus aikoinaan olisi voitu pitää dismeriittinä sitä, että on itse sairastunut rintasyöpään. Mutta nykyään minä olen kokemusasiantuntija – asiantuntijoista arvostetuin.

Ehkäpä juuri siksi useampikin on kysellyt minulta, minkälaisella ruokavaliolla voisi ehkäistä rintasyöpää.

Tiukka ruokavalio voi tuoda hallinnan tunnetta elämään

On aivan luonnollista, että vakavan sairauden iskiessä miettii mitä teki väärin ja mitä pitäisi jatkossa tehdä toisin. Mitä tuli syötyä ja mitä ei enää saa syödä. 

Tuntuu, että kun elämä on hallitsemattomassa kaaoksessa, on sentään yksi asia, johon pystyy itse vaikuttamaan. Ruoka.

Itsekin huomasin, että diagnoosin saatuani ruokavalioni muuttui joksikin aikaa. Juhlan hetkellä olisin oikeasti halunnut pienen herkkupalan. Mutta koska minulla nyt oli se syöpä, täytyi minun valita terveyspirtelö. 

Ravitsemuksen näkökulmasta aivan pöhköä. Ei se juhlaherkku olisi hetkauttanut ravinnon saantiani mihinkään suuntaan. Ja toki minä sen tiesin. Terveyspirtelössä tärkeintä oli hallinnan tunne.

 

-ton -ruokavalio

Yleisin ruokavalio, jonka ihmiset itse valitsevat rintasyövän ehkäisyyn, on –ton -ruoka: sokeriton, maidoton, gluteeniton, lihaton, vehnätön, hajuton, mauton…

Itse ajattelen, että tiukkojen ja kovin rajoittuneiden ruokavalioiden noudattaminen vastaa monesti juuri elämän hallinnantarpeeseen. Niiden ravitsemuksellisesta tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Meille kaikille – syöpästatuksesta riippumatta – tekee hyvää vähentää sokerin ja lihan käyttöä ja lisätä tilalle kasviksia. Jos sen lisäksi vielä saa hyvää mieltä, niin en halua olla tuomitsemassa –ton –ruokaa. Mutta ylimääräisen stressin lähteenä se on aivan turha ja hyödyton.

Mitä sitten pitäisi syödä?

Minä olen Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Eviran kannalla: ”Kun syö monipuolisesti ja vaihtelevasti ravitsemussuositusten mukaista ruokaa kohtuullisia annoksia, saa tarvitsemansa ravintoaineet ja minimoi mahdollisten haitta-aineiden saannin.”

Jos ehdottomasti haluaa -ton –ruokavalion, parhaat valinnat olisivat alkoholiton ja ylipainoton. Ja vielä höystettyinä ekstra kasviksilla ja pienemmällä liha-annoksella.

Se, että onko ruokavaliossa sokeria, maitoa, vehnää, margariinia tai kypsennettyä ruokaa, on tässä yhteydessä sivuseikka. Ja tärkeimpiä ovat arkipäivän valinnat eivät juhlahetket.

Lisätietoa
Jos kaipaat hyvää ja helppotajuista tieteeseen perustuvaa lähdettä, suosittelen Pronutritionistin blogia.

Ei kommentteja