Osaatko sanoa milloin menit rikki - minä osaan

(Arttu Wiskari)


Se tapahtui noiden kahden viestin välissä, ehkä noin klo 13.30. 


Makasin lähes alastomana tutkimuspöydällä epämukavassa asennossa, kun mieslääkäri tutki ultralla vasenta rintaani. Tuijotin katon rikkoutuneita rappauksia. Miksei tutkimushuoneiden kattoihinkin voisi laittaa julisteita, niin olisi jotain oikeaakin katseltavaa. Lääkäri oli aivan ilmeetön ja hiljainen. Hänestä huokui huoli ja ahdistus. Ehkäpä hänkin olisi halunnut juosta pois? Ainut ääni kuului ultrasta, kun lääkäri napsi kuvia. Lääkärillä oli varmaankin jäänyt välistä juuri se kurssi, jolla opeteltiin potilaan kohtaamista ja puhumista.

Sitten se iski. Ahdistus hyökyi alastoman ruumiini läpi ja jämähti kurkkuuni. Lääkäri oli aivan liian kiinnostunut yhdestä ja samasta kohdasta rinnassani. Ultran napsutus vain kiihtyi, kun kone sylki ulos kuvia.

Ei voi olla totta! EI VOI OLLA TOTTA!! Minä olen 42 vuotta ja nuorin lapseni on vasta 3-vuotias. Antakaa tämän olla vain pahaa unta. Päästäkää minut pois. Ei voi olla totta!

Tiistaina 31.5.2016 noin klo 13.30 maailma romahti, minä menin rikki. 

Enää ei ollut kiire valmistelemaan koulutusaineistoja eikä tekemään iltatöitä. Elämäni tärkeimmät ihmiset muuttuivat universumin tärkeimmiksi. Vain heillä oli väliä.

Aina kun mietin lapsia – kolmea ihanaa aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta naista ja meidän omaa pikkuprinssiä – purskahdin itkuun. Se on niin väärin, että lapsilta vietiin pois viaton ja huoleton lapsuus. Tilalle tuli syöpähoidoissa kulkeva äiti, joka muuttui joka viikko sairaamman ja pahoinvoivamman näköiseksi. Askel hidastui, pää oli kalju, muisti pätki.

Oma isäni oli kuollut vaikeaan sairauteen puoli vuotta aikaisemmin. Luonnollisesti tämäkin mahdollisuus kummitteli kaikkien mielessä. Mitä jos en selviäkään tästä?

Nyt kaikki on hyvin

Rankat hoidot ovat takanapäin, eikä tiedossa ole mitään huolestuttavaa. Hoitojen loputtua syöpiksen lääkäri käski lähteä kotiin viettämään terveen elämää. Ja työterveyslääkäri oli niin oikeassa lohduttaessaan minua, että yksi talvi siinä menee pilalle, mutta sen jälkeen elämä jatkuu.

Tällä hetkellä kaikki on hyvin, mutta tulevaisuudesta meistä kukaan ei voi tietää. On mahdollista, että syöpä uusiutuu joskus. Tai sitten ei. Sitä ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan ja pelkäämään. Muuten pilaa itseltään ne hyvät vuodet, jotka olisi ollut mahdollista elää rakkaidensa kanssa.

Haluan että, kun satavuotiaana istun kiikkustuolissa, ympärillä olevat rakkaat tietävät minun eläneen hyvän elämän.

Nyt vain pitäisi tietää mikä on hyvä elämä.

Hyvää elämää etsimässä



Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja